Info luistelukoululaiselle

 


Luistelukoulu harjoittelee KSOY Areenan vihreässä harjoitushallissa.

 

Jääharjoitus

Jäähallille kannattaa saapua hyvissä ajoin ennen harjoituksia, jotta ehtii rauhassa pukea ja sitoa luistimet. Pukeutumiseen ja luistinten sitomiseen on varattu pukukoppi, johon omat varusteet voi jättää siististi pinoon harjoituksen ajaksi. Vessassa on hyvä käydä ennen harjoituksia. Huolehdittehan purkan pois suusta ennen jäälle menoa.

 

Jäälle mentäessä odotetaan, että jäällä olevat luistelijat pääsevät ensin pois jäältä. Vanhemmat eivät saa tulla kengillä jäälle saattamaan lastaan. Turvallisuus  syistä,ei lasta kanneta sylissä jään ulkopuolella luistimet jalassa. Luistimen terät heiluvat silloin kävelevien lasten kasvojen tasolla. Luistelukouluohjaajat tulevat luistelijoita vastaan jään reunalle harjoitusten alkaessa ja auttavat luistelukoululaisia pääsemään ryhmänsä joukkoon. Lapset jaetaan kolmeen ryhmään iän ja taitojen perusteella.

 

Toivomme, että vanhemmat eivät jää harjoitusten ajaksi jään laidalle tai vaihtoaitioon. Lapsi jätetään harjoituksen ajaksi ryhmän ohjaajalle. Tällä taataan myös ohjaajien työrauha sekä luistelijoille oma keskittyminen harjoitukseen. Toivomme, että vanhempi on noutamassa lastaan jään reunalla viisi minuuttia ennen harjoitusten loppumisaikaa.

 

Varusteinfoa

 

Luistimet

Luistelijan tärkein varuste on hyvät taitoluistimet. Luistinten tulee olla mahdollisimman sopivan kokoiset. Ne eivät saa puristaa, mutta niissä ei myöskään saa olla liikaa kasvuvaraa. Luistimissa tulee olla jalkaa tukeva varsi. Harjoittelua edistää, jos luistinten terissä on kärkipiikit ja ns. urateroitus. Myös hokkarit tai kaunoluistimet soveltuvat luistelukoululaisille taitoluistelun harrastamiseen, kunhan ne ovat tukevat ja sopivan kokoiset.

 

Luistimen sitominen

Isompien luistelukoululaisten on hyvä harjoitella luistinten sitomista etukäteen kotona. Aloita aina alhaalta ja huolehdi, että varpaat pääsevät hieman liikkumaan. Jalkapöydän ja nilkan kohdalta nauhat sidotaan napakasti. Varren loppuosa sidotaan löysemmin. Varsi on sopivan kireä, kun etusormi mahtuu takaa varren ja jalan väliin. Nyöritykseen laitetaan ennen hakasia solmu löystymisen estämiseksi. Liian pitkiä nauhoja ei saa kierittää nilkan ympäri, vaan nauhat pitää lyhentää sopivan mittaiseksi tai tehdä solmu ja kiinnittää sen lenkit hakasiin kiinni. Roikkuvat nauhat ovat vaaralliset.

 

Luistimien huolto

Luistimet on syytä teroittaa ennen käyttöön ottoa. Terät tulee tarkistaa ja teroittaa muutaman kerran kauden aikana. Taitouistimet on hyvä teroittaa liikkeessä, jossa on tarvittava osaaminen taitoluistinten teroitukseen. Lähin taitoluistinten teroittaja on Tmi Olli Kaiharju, Neuvoton, puh. 044 5228106.

Muoviset teräsuojat ovat välttämättömät kuljettaessa jään ulkopuolella. Jokaisen harjoituskerran jälkeen luistimet on syytä kuivata huolellisesti. Teräsuojia ei saa jättää terien päälle, sillä muuten terät voivat ruostua. Terien päälle on hyvä olla kankaiset teräsuojat. Luistimien tulee antaa kuivua myös sisäpuolelta, että nahka luistimen sisäpuolella pysyy mahdollisimman hyväkuntoisena. Suljetussa kassissa säilyttäminen saattaa aiheuttaa luistinten homehtumista.

 

Vaatetus ja varusteet

Kypärä on luistelukoululaiselle pakollinen varuste. Kypärän tulee olla sopiva ja tarpeeksi tiukasti kiinni, se ei saa heilua päässä. Jääharjoituksiin kannattaa pukeutua lämpimästi, sillä harjoitushallimme, jossa luistelukouluharjoitukset pidetään, on kylmä varsinkin pakkasella. Vältä kuitenkin pukeutumista paksuihin, joustamattomiin vaatteisiin (esim. toppahaalari). Vaatteet eivät saa kiristää, vaan ne päällä pitää pystyä liikkumaan. Jokaisella luistelukoululaisella tulee olla lämpimät käsineet jäällä.

 

Varusteiden hankinta

Luistimia sekä muita tarvikkeita taitoluisteluun voi ostaa tai tilata luistelutarvikeliikkeistä. Esimerkiksi skateshop.fi

 

Muuta tärkeää

 

Luistelukouluvakuutus

Kotkan Taitoluistelu ry vakuuttaa luistelukoululaiset, jotka harjoittelevat 1-2 krt/vko Suomen Taitoluisteluliiton ryhmätapaturmavakuutuksella. Vakuutusmaksu sisältyy kausimaksuun.

 

Sairaudet ja vammat

Jäällä luistellessa mustelmia ja kolhuja tulee, johon kylmä jääpussi on ensiapuna hyvä. Valmentajilla on huoltajien puhelinnumerot tapaturman varalta. Pidäthän puhelimen lähettyvillä harjoituksen ajan.

 

Seuran jäsenyys

Huoltajilla on mahdollisuus vaikuttaa seuran toimintaan liittymällä kannattajajäseneksi (25€) tai valitsemalla perhejäsenmaksu (45€). Tästä valinnasta tarvitsemme ilmoituksen sähköpostilla luistelukoulu.kota@gmail.com. Jäsenet voivat osallistua seuran päätöksentekoon syys- ja kevätkokouksissa.

 

Seuran kevätnäytös

Kevätnäytökseen osallistuvat kaikki luistelijat. Luistelijat saavat puvustus- ym. ohjeet sähköpostitse luistelukouluvastaavalta. Vanhempien toivotaan avustavan kevätnäytöksen järjestämisessä mahdollisuuksiensa mukaan.

 

Luistelukoulusta kehitysryhmään

Kun luistelija on vastuuohjaajan mielestä kehittynyt niin paljon, että hänen kannattaisi siirtyä kehitysryhmään, saa luistelukoululainen siitä kutsun. Kutsu tarkoittaa, että halutessaan luistelija voi siirtyä kehitysryhmään. Mikäli tavoitteellisempi harjoittelu kiinnostaa, voi valmiutta myös tiedustella vastuuohjaajalta.

 

 

 

Yhteystiedot

Luistelukouluvastaava Piia Vainikainen

luistelukoulu.kota@gmail.com

 

Palaute

Kaikki palautteet toivotaan esitettävän seuran palautelomakkeen kautta. Kaikki palaute käsitellään kuukausittain järjestettävässä johtokunnan palaverissa ja palaute ohjataan sitä koskeville tahoille. https://www.kotkantaitoluistelu.fi/yhteystiedot/